Puutteellinen dokumentointi toi huomautuksen listayhtiön tilintarkastajalle
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta (TILA) on 14.6.2011 antanut huomautuksen KHT Timo Tuokolle hyvän tilintarkastustavan vastaisesta menettelystä. Puutteellisen dokumentoinnin vuoksi ei voida todentaa, onko tilintarkastaja tehnyt kertomansa mukaiset tilintarkastustoimet.
TILA otti omasta aloitteestaan tutkittavaksi KHT Tuokon toiminnan Cencorp Oyj:n tilikauden 2006 tilintarkastajana sen jälkeen, kun Rahoitustarkastus (RATA) oli antanut julkisen varoituksen yhtiölle. RATA perusteli päätöstään muun muassa sillä, että yhtiön tilinpäätös 31.12.2006 ei antanut oikeaa ja riittävää kuvaa yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta yhtiön kirjattua laskennallisen verosaamisen konsernitilinpäätökseensä.
TILA tutki, oliko KHT Tuokko suorittanut Cencorpin vuoden 2006 tilintarkastuksen ja sen dokumentoinnin tilintarkastuslain mukaisesti Cencorpin tilinpäätökseen kirjattuun laskennalliseen verosaamisen osalta.
TILAn mielestä tilintarkastusdokumentaatio oli laskennalliseen verosaamiseen liittyvien tilintarkastustoimenpiteiden luonteen ja laajuuden sekä tarkastuksen tuloksen osalta ollut puutteellista ja näin ollen hyvän tilintarkastustavan vastaista.
TILAn tulee tilintarkastuslain nojalla antaa tilintarkastajalle varoitus, jos TILA toteaa tilintarkastajan toimineen tilintarkastuslain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti. Jos tapaukseen liittyy lieventäviä seikkoja, tilintarkastajalle tulee antaa huomautus.
KHT Tuokon menettelyä arvioitaessa TILA otti lieventävänä seikkana huomioon sen, että Tuokko oli antanut merkityksellisen lisätiedon laskennallisesta verosaamisesta tilikauden 2006 tilintarkastuskertomuksessa.
TILA antoi yksimielisesti KHT Timo Tuokolle huomautuksen. Tuokolla on oikeus hakea päätökseen muutosta valittamalla valtion tilintarkastuslautakuntaan.
Lisätietoja: Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan sihteeri Risto Ruuska (esittelijä) puh (09) 4242 6206.
