Tilintarkastuslautakunnan kannanotto tilintarkastajan läsnäolovelvollisuuteen julkisesti noteeratun yhtiön yhtiökokouksessa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta (TILA) otti kokouksessaan 30.1.2001 kantaa tilintarkastajan läsnäolovelvollisuuteen julkisesti noteeratun yhtiön yhtiökokouksessa. TILA julkaisee seuraavan kannanoton tilintarkastuslain 34 §:n 2 momentin nojalla ohjaus- ja kehittämisasiana.
TILA otti kantaa tilintarkastajan läsnäolovelvollisuuteen julkisesti noteeratun yhtiön yhtiökokouksessa kanteluasian vuoksi. KHT-tilintarkastaja ei voinut vastata osakkeenomistajan kysymyksiin, koska oli jäänyt pois yhtiökokouksesta.
Tilintarkastuslain säännökset tilintarkastajan läsnäolovelvollisuudesta yhtiökokouksessa
Tilintarkastuslain (936/1994) 21 §:n 2 momentin nojalla tilintarkastajan on oltava läsnä yhtiön toimielimen kokouksessa, mikäli käsiteltävät asiat ovat sellaisia, että hänen läsnäolonsa on tarpeen. Tilintarkastuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 295/1993) mukaan läsnäolovelvollisuus syntyy esimerkiksi silloin, kun hallitus tai tarkastuskohteen omistaja tai osaomistaja on pyytänyt tilintarkastajaa paikalle. Läsnäolovelvollisuus on myös silloin, kun tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt kielteisen lausunnon, lausuman, muistutuksen tai jotakin muuta poikkeuksellista, mikä antaa aihetta olettaa, että hänelle voidaan esittää kokouksessa kysymyksiä. Läsnäolovelvollisuus määräytyy myös yksilöllisen tilanteen ja hyvän tilintarkastustavan perusteella. Läsnäolovelvollisuus on ratkaistava tapauskohtaisesti yksilöllisten olosuhteiden mukaisesti.
TILA:n kannanotto
Osakeyhtiön yhtiökokouksessa osakkeenomistajalla on tilaisuus esittää kysymyksiä yhtiön johdolle ja tilintarkastajalle. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää tilintarkastajan läsnäoloa julkisesti noteeratun osakeyhtiön yhtiökokouksessa ainakin tapauksissa, joissa yhtiön tilan vuoksi tai muista syistä on perusteltua aihetta olettaa, että tilintarkastajalle saatetaan yhtiökokouksessa esittää kysymyksiä. Huolellisten ammattihenkilöiden yleisesti alalla noudattamana käytäntönä eli hyvänä tilintarkastustapana voidaan nykyään pitää sitä, että tilintarkastaja on läsnä julkisesti noteeratun osakeyhtiön yhtiökokouksessa.
