Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta vahvistanut 16.6.2009

TILAN EETTISET SÄÄNNÖT

Viitekehys

TILA:n tehtävistä säädetään tilintarkastuslaissa (459/2007). TILA on lisäksi vahvistanut itselleen työjärjestyksen, strategian 2009-2012 sekä työsuunnitelman vuodeksi kerrallaan.
Asioiden käsittelyyn TILA:ssa sovelletaan tilintarkastuslain mukaan hallintolain, kielilain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännöksiä.

TILA:n puheenjohtajaan, varapuheenjohtajaan, jäseneen, varajäseneen ja sihteeriin sovelletaan tilintarkastuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitaessaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Heihin sovelletaan vahingonkorvauslain 4 luvussa säädettyä työntekijän vahingonkorvausvastuuta koskevia säännöksiä.

Tarkoitus

Eettisten sääntöjen avulla edistetään TILA:n toiminnan avoimuutta ja toimintaan kohdistuvaa luottamusta. Eettiset säännöt täydentävät lainsäädännön ja hyvän hallinnon vaatimuksia sekä muuta edellä mainittua viitekehystä. Eettiset säännöt täydentävät päätöksentekoon osallistuvien henkilöiden ammatillisia sääntöjä ja toimintaperiaatteita.

Soveltamisala

TILA:n eettiset säännöt toimivat ohjeena TILA:n jäsenille, varajäsenille, puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, sihteereille, TILA:n käyttämille asiantuntijoille ja avustajille, TILA:n asettamien työryhmien ja jaostojen jäsenille sekä laaduntarkastajille, kun nämä osallistuvat tilintarkastuslain mukaisten ja muiden TILA:n tehtäväkseen ottamien asioiden hoitamiseen.

Mitä seuraavassa todetaan jäsenestä, koskee edellä mainittuja henkilöitä.

TILA:n jäsenen toiminnan johtavat periaatteet

TILA:n jäsenen toimintaa johtavat periaatteet ovat

  • objektiivisuus
  • asiantuntemus
  • hyvän hallinnon vaatimusten huomioon ottaminen
  • julkisen edun huomioon ottaminen

Avoimuus ja kommunikointi

TILA:n jäsen ottaa toiminnassaan huomion hallinnon avoimuuden ja viranomaisjulkisuutta koskevat vaatimukset.

TILA:n jäsen ei esiinny suhteessa ulkopuolisiin koko TILA:n nimissä, ellei tätä ole päätetty antaa hänen tehtäväkseen jossakin asiassa.

Salassapito

TILA:n jäsen huolehtii toiminnassaan lain mukaan salassa pidettävän tiedon suojaamisesta tietoa vastaanottaessaan, tietoa tuottaessaan, siirtäessään ja arkistoidessaan. Hän kertoo tarvittaessa salassa pidettävää tietoa vastaanottavalle muulle henkilölle, jos tieto on pidettävä salassa.

TILA:n jäsen ei kerro ulkopuolisille TILA:n kokouksissa käydyistä neuvotteluista eikä toisten jäsenten mielipiteistä ja kannanotoista, elleivät ne tule päätökseksi.

Tietosuoja

TILA:n jäsen huolehtii siitä, että arkaluonteisia henkilötietoja ja muuta lain mukaan tietosuojaan liittyvää aineistoa käsitellään, tuotetaan, siirretään, säilytetään ja hävitetään tietosuojaa koskevien vaatimusten ja tavoitteiden mukaisesti.

Riippumattomuus

TILA:n jäsen huolehtii siitä, että hän on TILA:lle kuuluvia asioita hoitaessaan vapaa epäasianmukaisilta ulkoisilta vaikutteilta. Jos jäsen ei voi turvata omaa riippumattomuuttaan, hänen on ilmoitettava tästä TILA:n kokouksessa, joka voi päättää tarvittavista toimista. TILA:n jäsen huolehtii TILA:n riippumattomuuden ulkoisesta kuvasta ja siitä, ettei hänen omaa riippumattomuuttaan voida asettaa kyseenalaiseksi.

TILA:n jäsen huolehtii siitä, ettei hänellä ole TILA:n päätöksentekoon osallistuessaan mitään asiaan vaikuttavaa intressiristiriitaa asianosaisen, muun asiaan osallistuvan tahon tai käsiteltävän asian kanssa.

TILA:n jäsen toimii varovasti ottaessaan vastaan palkkioita, vieraanvaraisuutta tai lahjoja TILA:n valvottavilta, muilta asianosaisilta tai näitä edustavilta tahoilta taikka muilta sidosryhmiltä, sekä huolehtii siitä, että hänen riippumattomuutensa ei vaarannu.

Hyötymiskielto

TILA:n jäsen ei käytä epäasianmukaisesti henkilökohtaiseksi eikä läheistensä hyväksi TILA:n asioiden käsittelyn yhteydessä tietoonsa saamaa seikkaa.

Lojaalisuus

TILA:n jäsen toimii tilintarkastuslain ja muun TILA:n toimintaan liittyvän lainsäädännön ja muun viitekehyksen sisällön ja tavoitteiden mukaisesti. TILA:n jäsen pyrkii toiminnallaan toteuttamaan TILA:n työjärjestyksessä, strategiassa ja työohjelmassa asetettuja tavoitteita.

Hae sivustolta